Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
2526272829301
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
303112345

RSS

 5 luku alkaa...
29.09.2012 20:28 | Ichigo95

5. Luku

 

 

Suljin oven hitaasti perässäni etten vain herättäisi Koogaa ja Inuyashaa. Kävelin olohuoneeseen ja kuulin sateen ropinan kattoa vasten. Sade oli yltymässä. Sango kattoi aamiaispöytää ja huomasi minut. ” Salla! Olet jo jalkeilla.”

” Olen täysin kunnossa. Kiitos hoidostanne”, vastasin. Mirokukin tuli paikalle kuivaten itseään pyyhkeellä. ” Hauskaa, että olet terve. Missäs Inuyasha ja Kooga ovat?”

” Nukkuvat. Ovat väsyneitä vahtimisestani.”

” Tässä ovat muuten sinun vaatteesi. Yritin korjata niitä, mutta...Ne ovat menneet jo aika pilalle”, Sango sanoi ja ojensi minulle repeytyneen vaatekasan. Katsoin entisiä vaatteitani täysin ymmälläni. ” Siis...mistä olen jäänyt paitsi?”

   Sango kertoi mitä edellisenä iltana oli tapahtunut. Tarinan jälkeen minua alkoi ärsyttämään. Ne kaksi...Eivätkö he osaa muuta kuin riidellä keskenään! Toisaalta tiesin kumpi heistä oli aloittanut koko homman. ” Vaatteista puheen ollen. Miksi sinun vaatteesi ovat ihan kurassa?”, Sango kysyi mieheltään. ” Entä miksi lapset ja Shippoo on laitettu kuuraamaan lattiaa ja laittamaan tuota kangasta seinän peitoksi?”, Sango jatkoi. Katsoin ruokapöydän taakse,missä lapset ja Shippoo kuurasivat lattiaa. ”Tuota...Pitkä juttu. Pääasia, että lapset ja Shippoo oppivat jotain”, Miroku sanoi ja vilkaisi lapsiaan. He virnistivät takaisin noloina. Shippoo kuivasi lattiaa itsekseen jupisten. ” En kyllä ollut syyllinen tähän.”

   Katsoin seinässä ammottavaa reikää. ” Tuota ei olisi syntynyt jos ne kaksi eivät olisi tuhonneet koko taloa eilen”, sanoin ja katsoin vielä epämääräistä vaatemyttyä sylissäni, joka oli joskus ollut ylläni. Minua alkoi ärsyttää ja ottamaan päähän yhä enemmän. Inuyasha sen kun vain tuhosi lisää elämääni ja ainut asia mikä häntä liikutti oli Kagome. Vaikka Kagome on kuollut se ei oikeuta käyttäytymään näin!

    Sango kehotti kaikki aamiaiselle. Sanoin kuitenkin tekeväni ensin erään asian, joka kutkutti takaraivossani. Jos en saisi nyt hoitaa sitä niin...Marssin makuuhuoneeseeni missä pojat nukkuivat edelleen. Huusin aivan täydellä voluumilla ” Istu!” Inuyasha mätkähti rähmälleen ja Kooga pomppasi pystyyn säikähdyksestä. ” Mitä hittoa?”, Kooga huudahti ja näki sitten minut. ” Tuota...anteeksi”, Kooga sanoi sitten hämillään. Inuyasha nousi ähkien ylös ja mulkaisi minua. ” Mitä sinä mulkoilet? Minulla on täysi oikeus rankaista sinua! Jos ensi kerralla jättäisit vaatteeni rauhaan!” Inuyasha sanoi jotakin vastaan, mutta en kuunnellut vaan katsoin Koogaa. ” Salla...olen pahoillani. Mutta vika oli kyllä tuon piskin! Hän aloitti koko jupakan.”

” En varmana aloittanut! Itse änkesit paikalle!”

   Inuyahsa ja Kooga alkoivat taas riidellä. Minua alkoi todella ottaa päähän molemmat. ”Sitä paitsi miksi nostat näin hirveän haloon vaatteista!?”, Inuyasha sanoi kiukkuisena. Katsoin häntä kulmieni alta. ” Ai miksi? Paita sattui olemaan yksi lempipaidoistani ja lahja poikaystävältäni Mikaelilta!”

” Sehän oli jo valmiiksi veressä ja pilalla!”

” Eihän sinua kiinostakkaan mikään minuun liittyvä, koska ajattelet vain Kagomeasi! Uneksit hänestä ja puhut hänestä!”, töksäytin. Inuyasha hätkähti eikä saanut sanaa suustaan vähään aikaan. Sanomani oli varmasti iskenyt arkaan paikkaan. Sitten hän murahti. ” Olet ihan sekaisin!”

” Istu ääliö!”, karjuin niin että ikkunat helisivät. Marssin ulos huoneesta olohuoneeseen kohti ulko-ovea. ” Etkö syö aamiasta?”, Sango kysyi. ” Minulla ei ole nälkä!”, tiuskaisin ja menin ulos ovesta. ” Salla! Siellä sataa kaatamalla! Olet vielä puolikuntoinen!”, Miroku huudahti ja oli nousemassa pöydästä mennäkseen perään. ” Minä haen hänet takaisin”, Kooga sanoi ilmestyessään olohuoneeseen.

    Juoksin vähän matkaa sateessa ja minua alkoi ottaa henkeen. Tiesin, että olin vielä puolikuntoinen...Mutta...Minun oli pakko päästä johonkin muualle kokoamaan ajatuksiani. Pysähdyin keskelle mutaista tietä ja nojasin polviini. En toisaankaan ollut täysin kunnossa. Sen lisäksi en ollut kunnossa tunnetasollakaan. Vaatteeni olivat täysin riekaleina eikä se kiinnostanut Inuyashaa vähääkään. Hän ajatteli vain Kagomea...Miten olin aikaisemmin pystynyt säälimään sitä tyyppiä? Tunsin itseni äkkiä todella vihaiseksi ja turhautuneeksi. Vihanpuuska tuli yllättäen ja sai pyhät voimani sisälläni liikkeelle. Tunsin voimieni huokuvan. ” Inuyasha...minä...inhoan sinua! Et osaa...ajatella muita...miltä muista tuntuu...Kunpa sinä...” Ympärilläni sade muutui mustaksi ja teki alleni mustia lätäköitä. Ikään kuin olisin tiputtanut siihen mustetta. ” Inuyasha...todellakin...mitä jos sinä...”, hätkähdin enkä lopettanut lausetta, koska olin laittanut käden suulleni. ” Mitä...Mitä minä oikein ajattelen?! Olenko järjiltäni! Olen ihan sekaisin...Niin kuin Inuyasha sanoi...” Sade muuttui taas normaaliksi ympärilläni. Huomasin mustat lätäköt. Kavahdin kauemmaksi. ” Mitä tuo...Tuliko se minusta?! Aiheuttiko äskeinen vihanpuuska tuon? Mitä ihmettä? Entä miksi olin äsken noin vihainen? Mistä se tuli...Olenkohan tulossa hulluksi? Taidan houria kuumeesta” Kokeilin otsaani. Se ei ollut kuuma,mutta hikinen. En toisaankaan tiennyt mistä se vihanpuuska oli tullut, ja laittanut minut ajattelemaan jotain niin kamalaa kuin että Inuyasha...Pudistin päätäni. Tämä ihan kuin silloin...Jokin voima tuli lähteillä sisältäni ja vahingoitti Koogaa. Mikä minua vaivasi?

   Olin jo likomärkä. Minua alkoi viluttaa ja kuulin sitten läheneviä askelia. Sateen seasta tuli esiin hahmo. ” Salla! Anteeksi se äskeinen...Olen oikeasti pahoillani niistä vaatteista!”, Kooga sanoi ja pysähtyi eteeni. Hän näytti huolestuneelta. ” Sinä et saisi olla täällä ulkona...Saat uuden kuumeen” ” Kooga...Miksi sinä edes tulit tänne?”, kysyin, koska se oli ihmetyttänyt minua. Kooga katsoi minua ja huokaisi. ” Mennään ensin johonkin sateensuojaan”

   Istuimme sateelta suojassa suuren puun alla. Olimme hetken hiljaa ja katsoimme kuinka raikas sade nuoli jo kukkineita kirsikkapuita. ” Salla....Silloin lähteillä. Lupasin selvittää mikä se sinusta tullut voima oli ja...”, Kooga kertoi katsoen sateeseen. Minä katsahdin hätäisesti Koogaan. Tiesikö Koogaa siitä jotakin...? Tunsin itseni hermostuneeksi. Ehkä minua pelotti...se mitä Kooga kertoisi. ” Kysyin asiaa laumani vanhimmalta. Hän on viisas ja tietää tällaisista asioista.”

” Mitä hän sitten uskoi, että minulle tapahtui?”, kysyin huolissani. Kooga katsoi minua myötätuntoisesti. ” Salla! Se voima ei ollut sinun vikasi! Se tuli...”, Kooga lopetti lauseen. ” Niin mistä?”,kysyin kärsimättömästi. ” Kuukivestä. Koska kivi katosi laumani vanhin uskoo, että se meni sinun sisääsi.” Silmäni laajenivat pelosta ja järkytyksestä. ” Mi-minun sisääni?” ” Paha voima tuli siitä, kun kivi suojeli itseään Meidoo-neidon hyökkäykseltä käyttäen voimiasi ja se osui myös minuun. Mutta...Ei ole normaalia että sellaisessa pyhässä kivessä olisi pahoja voimia.” Katsoin Koogaa epätoivoisena ja kauhuissani. Minua värisytti. Oli hirveää ajatella, että sisälläni on pahuutta sisältävä kivi! Entä jos...haavoitan jota kuta vahingossa? En pysty pidättelemään sellaisia voimia...Tai entä jos...kuolen...! ” Kooga...minä...mitä voin...tehdä?!”, aloin itkeä. Äkillinen kauhu velloi sisälleni. ” Salla! Ei ole varmaa, että pahuus olisi kivessä tai se sinussa! Se sinusta tullut voima saattoi johtua osin Meidoosta tai jostakin muusta”, Kooga yritti rauhoittaa minua. ” Mutta sanot ”saattoi” et ole siis varma! Entä jos se onkin sisälläni?!”, huusin. Kooga oli hämillään sillä ei tiennyt mitä voisi sanoa ja saada pelon pois...

   Tartuin Koogaan täristen. Katsoin häntä silmiin kyynelten läpi kauhun kehystämillä kasvoilla. ” Kooga...pyydän. Ota kivi pois! Ota se pois!!!”, karjuin ja ravistelin häntä. Kooga kauhistui käytöstäni ja olisi halunnut perua kaiken sanomansa. ” Salla! Rauhoitu!”

” Ota se pois! Pois!! Pois!!”, huusin ravistin Koogaa. ” En osaa! Salla! En pysty siihen!”, Kooga huusi turhautuneena. Minä kavahdin ja ymmärsin. Niinhän se oli...Hän tarttui tärisevistä käsistäni ja yritti rauhoittaa minua. Vapisin ja katsoin Koogaa. ” Minä kuolen!!”, karjuin. Silmäni olivat turvonnet enkä nähnyt kunnolla. ” Salla” kuulin Koogan sanovan lempeällä äänellä. Hän nykäisi minua itseensä päin ja halasi minua. Tunsin hänen lämpimän sylinsä ja lämpö huokui minuun. Hän rutisti minua kovaa. ” Sinä et kuole! Älä puhu sellaisia. Et ole yksin! Minä kyllä etsin tavan päästä eroon kuukivestä, jos sen on sisälläsi! Vannon sen! Unohda siis mitä äsken sanoin...Teen mitä tahansa!” Kooga halasi lujempaa. ” Etsit keinon...miten hyvänsä? Minun vuokseni?”, ajattelin. ”Minä olen sinun tukenasi ja aina siellä missä haluat minun olevan! Lupaan sen sinulle tässä ja nyt!” Puristin Koogaa lujemmin ja tunsin rauhoittuvani. Koogan sanat olivat täysin vilpittömiä ja totta. Miksi siis pelkäsin, kun hän on vierelläni? En ole yksin. Hän haluaa minun ymmärtävän etten ole yksin ongelman kanssa. Niiskaisin ja sanoin” Kiitos” värisevällä äänellä. Kooga katsoi kasvojani ja pyyhki kyyneleet pois. ” Älä itke enää joohan?” Pudistin päätäni ja hymyilin kyynelisin silmin. Kyyneleeni eivät kuitenkaan lakanneet. ” Minä itken...koska minulla on ihminen joka välittää. Taidan itkeä ilosta.” Kooga virnisti ja pyyhki kyyneleet pois uudestaan. ” Mutta hymy pukee sinua paremmin kuin kyyneleet”

   Kooga nousi ja auttoi minutkin pystyyn. ” Tule. Lähdetään takaisin talolle ennen kuin kaikki ovat huolesta suunniltaan.” Tartuin Koogan käteen pysäyttääkseni hänet. ” Ethän sitten...kerro mitään muille? En halua, että he tietävät siitä kivestä.” Kooga empi hetken, mutta tiesi että tilanne tuntui minusta kamalalta, joten lupautui olemaan hiljaa asiasta. ” Käykö jos jään joksikin aikaa luoksesi? Haluan selvittää tilanteesi.” Nyökkäsin ja lähdimme juosten kohti Kaeden taloa, koska satoi edelleen. Matkalla ajattelin kunpa ihmiset itkisivät enemmän ilosta kuin surusta.

jatkuu...

Palatessamme talolle kaikki olivat olleet huolissaan minusta. Sango etenkin näytti olleen huolesta suunniltaan. Sango sanoi, että minun pitää mennä kylpyyn etten vilustuisi uudelleen.  ” Käyn laittamassa kylpyveden valmiiksi”, Sango lupasi.  Katsoin Sangoa kiitollisena. ” Kiitos, käyn hakemassa vain pyyhkeen huoneestani.”  Ennen kuin lähdin eteisestä Kooga tarttui käteeni ja katsoi minua. ” Älä sitten huolehdi asiasta jooko? Kaikki selviää.” Hymyilin vastaukseksi. Kooga hymyili takaisin ja päästi kädestäni. Kävelin huoneeni ovelle ja havahduin ajatuksistani, kun huoneestani kuului ääntä. ” Pahus! Miksi tämä ei pysy!!”, kuulin Inuyashan valittavan kiukkuisesti. Mitä ihmettä hän oikein puuhasi? Avasin oven varovasti ja näin Inuyashan istuvan lattialla rikkinäiset vaatteeni käsissään. Inuyasha säpsähti ja katsahti minuun. En sanonut vielä mitään vaan katsoin häntä ihmetellen. Inuaysha käänsi katseensa nopeasti pois. Astuin huoneeseen ja suljin oven. Emmin hetken ja istuin sitten hänen viereensä. Silmäilin häntä, mutta hän vältteli katsettani.  ” Yritätkö sinä ommella niintä?”, kysyin ihmetellen, kun näin neulan hänen toisessa kädessään.  ” Yritän”, hän mutisi vastaukseksi katsomatt minuun. Hän tietenkin luuli, että olen edelleen vihainen. Eivät vaatteet minua enää suututtaneet, vaikka olinkin saanut paidan lahjaksi. ” Inuyasha, en ole enää vihainen. Anteeksi, että huusin sinulle.” Inuyasha kääntyi katsomaan minua hämillään. Vilkaisin kohtaa paidastani, jota hän yritti korjata. ” Anna kun minä näytän”, sanoin ja otin neulan. ” Katso. Työnnä neula ensin tältä puolelta tänne. Sitten työnnä se takaisin samalle puolelle.” Inuyasha katsoi minua vaivautuneena. ” Kokeile nyt itse.”

Inuyasha otti neulan ja kokeili uudestaan. Olimme molemmat hiljaa ja se hieman vaivasi Inuyashaa. ” Odota! Työnnä se mielummin tuosta kohtaa niin se on parempi.” Käteni kosketti Inuyashan kättä ja me molemmat säpsähdimme. Katsoimme toisiamme hetken ja hän käänsi katseensa takaisin ompeleeseen.  Hän korjasi kohdan ja katsoi sitten minua uudestaan.  ” Osaathan sinä”, hymyilin. Inuyashan kasvoille pilkahti hieman punaa ja hän laittoi ompeleen hetkeksi sivuun. Hän katsoi hieman hermostuneesti lattiaan ja sanoi sitten: ” Salla...silloin kun lähteillä sanoin olevani huollissani sinusta, niin...” Katsoin häntä ihmeissäni. Miksi hän musitutti minua siitä? ” Niin minä tarkoitin sitä! Kyllä minä olen kiinnostunut asioistasi, vaikka sanoit, että ajattelen vain Kagomea. Haluan sinun tietävän sen.” Katsoin häntä liikuttuneena. Olin onnellinen, että hän sanoi sen minulle. ” Kiitos, kyllä minä sen tiesin höpsö.” Inuyasha nosti kasvonsa ja katsoi minua. ” Olen pahoillani siitä mitä aikaisemmin sanoin...Anteeksi”, Inuaysha sanoi äkkiä katsoen minua tiiviisti. Olin hyvin otettu ja samalla ihmeissäni hänen käytöksestään. Kagome oli todellakin opettanut hänelle paljon asiaoita. ” Saat anteeksi.” Inuaysha näytti huojentuneelta. ” Tuota...Minua vaivaa silti vielä yksi asia. Kooga ja sinä...”

” Olemme vain ystäviä. Sitä se vain on”, vastasin nopeasti. Inuyasha häkeltyi ja punastui hieman. ” Ei kun tarkoitan, että sinähän luotat Koogaan ja voit kertoa hänelle asioistasi.” Punastuin ja naurahdin. Miksi hän oli silti niin kiinnostunut suhteestani Koogaan? ” Kooga sanoi minulle, ettet halua kertoa asioistasi minulle. Etkö luota minuun?” Hämmästyin Inuyashan kysymystä. Oliko hän hautonut sitä mielessään koko ajan? Vaivasiko se häntä? ” Kyllä minä luotan. Sinä vain et aina anna siihen tilaisuutta...”, sanoin hiljaa. ” Nyt annan.” Hämmennyin hänen sanoistaan. Hän halusi varmaankin tietää mitä lähteillä oli oikeasti tapahtunut ja miksi Kooga oli luokseni tullut.  Mutta...en voisi kertoa. En vain pystyisi. Tunsin kuinka minua alkoi hikoiluttaa pelkkä asian ajatteleminen. ” Etsimme lähteiltä erästä Kuukiveä, jota Kooga tarvitsi. Olin suostunut auttamaan häntä. Kuitenkin...lähdeyookait hyökkäsivät kimppuumme, koska yritimme viedä kiven.” Inuyasha katsoi minua tiiviiimmin. En usklatanut enkä halunnut sanoa minne Kuukivi oikeasti joutui. Minua pelotti. Entä jos kaikki alkaisivat pelätä minua sisälläni olevan pahan voiman takia? Olisin inhottu...Enkä haluaisi saada sellaista katsetta Inuayshalta.

” Kuukivi kuitenkin katosi olemattomiin taistelun keskellä”, lopetin. ” Mutta, Kooga lupasi sinulle jotakin. Hän tuli takaisin luoksesi”, Inuyasha tiukkasi. ” Hän halusi vain tulla katsomaan miten voin”, valehtelin. Inuyasha oli hetken hiljaa. ” Mutta lupaatko, että kerrot minulle tästä lähin kaiken?” Kysymys koski, koska tiesin etten voisi rehellisesti luvata sitä. Inuyasha oli liian tärkeä minulle...En halunnut satuttaa häntä enkä muitakaan. Minun oli valehdeltava hänelle, vaikka se tuntui hirveältä, kun Inuyasha halusi olla vilpitön. Nyökkäsin ja nousin sitten ottamaan pyyhkeen kaapista. ” Jätän sinut ompelemaan rauhassa. Menen kylpyyn.” Käännyin Inuyashaa päin. ” Älä kuitenkaan ompele neljää hihaa, jooko?”, pelleilin. ” Keh!”, Inuyasha tuhahti ja näytti kieltä. Näytin takaisin ja avasin oven. Silmäkulmastani näin kuinka Inuaysha naurahti. Suljin oven hymyillen. Se oli tosiaankin ensi kerta kun kuulin hänen nauravan. Nojasin ovea vasten hetken. Olin iloinen, että meillä oli äskeinen keskustelu...mutta inhosin itseäni. Oli hirveää valehdella toiselle varsinkin niin tärkeästä asiasta kuin luottamuksesta. Purin hammastani, etten alkaisi taas itkeä. Ryhdistyin ja kävelin kohti kylpyhuonetta.

   Kylvyn jälkeen söimme kaikki yhdessä illallista. Ennen sitä kävin pukemassa huoneessani. Paitani ja hameeni oli jätetty vuoteelleni. Inuyasha oli saanut korjattua ne. Ompelujälki ei ollut mitään korkeatasoista, mutta se ei haitannut. Toinen hiha oli söpösti hiukan vinossa,mikä hymyilytti minua. Hameeseen oli paikattu reiät. Laitoin vaatteet ylleni ja pyörähdin yhden kerran ja hame hulmahti kauniisti. ” Kiitos, Inuyasha. Nyt nämä ovat minulle vieläkin tärkeämmät!”

   Illallisella juttelimme kaikenlaista ja se sai minut hetkeksi unohtamaan huoleni. Kun olimme lopettamassa ateriaamme, Kaede otti puheeksi Kuukiven. Säpsähdin ja katsoin Kaedea.          ” Inuaysha kertoi meille siitä”, Miroku selitti. ” Olen pahoillani sen katoamisesta. Tarvitsit sitä varmasti kipeästi”, Sango lisäsi. ” No, ei se nyt niin tärkeä ollut...”, Kooga mutisi.

” On oikeastaan hyvä ettette löytäneet sitä ollenkaan”, Kaede sanoi ja kaikki tuijottivat häntä ihmeissään. Kaede otti paremman asennon. ” No, he jotka ovat asuneet lähellä lähteitä, kuten minä ja tämän kylän asukkaat, tietävät Kuukivestä.”

” Mitä?!”, Kooga ihmetteli ja jatkoi: ” Miten sitten on mahdollista ettei Kuukiveä ole jo poimittu lähteestä pois?”

” Se johtuu varmasti niistä lähdeyookaista”, Sango päätteli. ” Niin ne ovat pelottavia”, Shippoo vikisi ja Kirara naukaisi täsmennykseksi. Kaede nyökkäsi. ” On se niinkin. Tavalliset kyläläiset ovat aina pelänneet lähteitä ja siellä vaanivia lähdeyookaita.”

” Eivätkö edes soturit ja samurait ole uskaltaneet lähteille?”, Mirkoku kysyi ihmetellen. Kaede pudisti päätään. ” Huh, miksi?”

” Katsokaas...Kuukivi oli kauan sitten pyhä kivi. Silloin sitä metsästettiin ahkerasti, mutta kyläläiset ja samurait eivät olleet ainoita, joita tuon kiven voimat kiehtoivat. Myös pahat yookait etsivät sitä...Myös eräs tunettu paha yookai, jota voi kutsua sen ajan Narakuksi. Nyt hänen nimensä on jäänyt tosin unholaan. Hän yritti haalia kiveä itselleen ja oli samanlainen kuin Naraku, ihmismiehen näköinen. Hän oli kuitenkin voimakkaampi kuin Naraku koskaan. Silloin kukaan ei osannut pysäyttää häntä. Hänen ympärillään oleva yooki oli poikkeuksellisen voimakas. Jos joutui liian lähelle häntä, yooki saattoi riistää hengen.” Koko pöytäseurua katsoi Kaedea tyrmistyneenä. Oliko sellainen henkilö voinut olla olemassa? Pahempi kuin Naraku?     ” Olen joskus kuullut ihmisten tarinoita ja myyttejä hänestä, mutta saiko hän todella Kuukiven haltuunsa?”, Miroku uteli. ” Toivottavasti ei! Sehän olisi ollut kaiken loppu!”, Shippoo totesi.

   Minua oli alkanut huolestuttamaan koko puheenaihe tästä kivestä. Se oli sisälläni... ja jos siihen liittyi noin kamala yookai...Mitä jos Kuukiveen liittyisi vielä jotain pahempaa? Minua alkoi puistattaa koko asia ja minua värisytti. Kooga katsoi minun suuntaani huomatessaan huolestuneen ilmeeni. ” Eihän...Kuukivelle tapahtunut mitään, eihän?”, Kooga huudahti.              ” Odottakaa nyt niin kerron. Miksi olet noin pois tolaltasi?”, Kaede ihmetteli. ” En miksikään...”

Tiesin kyllä varsin hyvin miksi. Kooga oli yhtä huolissaan kuin minä. Yritimme hillitä itsemme.

” Mies kyllä löysi lähteen, jonka pohjalla Kuukivi makasi. Kuitenkin..Hän putosi lähteeseen, joka oli hyvin pyhää. Pyhyys oli hukuttaa hänet. Hän pelasti itsensä ja pahan sielunsa sitoutumalla Kuukiveen.” Minä ja Kooga hätkähdimme. Mitä se tarkoitti? Katsoimme Kaedea kauhuissamme. ” Tarkoittaako se, että yookai on Kuukiven sisällä?”, Inuyasha sanoi hitaasti. Katsoin Kaedea pelokkaana ja toivoin ettei aisa ollut niin kuin pelkäsin. Kaede nyökkäsi.            ” Maailma pelastui, koska yookai oli sinetöity kiveen, mutta...sen jälkeen ei kukaan uskaltanut tai halunnut mennä lähelle lähteitä. Kuukivivestä tuli pahuuden ilmentymä ja sen pyhät voimat ovat kadonneet. Se uhkuu pahaa voimaa ja kuka ties mitä sen kantajalle voisi tapahtua. Sellaisena se on säilynyt meidän päiviimme asti.” Sango huokaisi helpottuneena. ” Onneksi ette löytäneet sitä”, Sango huokaisi. ” On vain hyvä jos se on hukassa”, Miroku jatkoi.

   Minusta tuntui kuin olisin saanut kovan iskun kohti kasvojani. Minua alkoi heikottaa ja vatsani myllersi ylösalas. En voinut...uskoa sitä. Minun sisälläni on pahuutta täunnä oleva kivi, jonka sisällä on yookai! Mitä, mitä se tekisi minulle? Olisko minulle edes enää toivoa...elää.

   ” Kooga! Mikä ihmeen idea oli viedä Salla etsimään sitä?! Asetit Sallan kuoleman vaaraan!!”, Inuyasha huudahti. Kooga kavahti. ” Idiootti! En minä tiennyt sen pahuudesta! Eikä...eikä Salla kuole!!”,Kooga karjui takaisin poissa tolaltaan. Inuaysha ja muuta liikahtivat. ” Sanoit...ei kuole. Mitä tarkoitat?!”, Inuaysha tuohtui. Kooga ei saanut sanotuksi mitään vaan katsoi minua epätoivoisena. En tiedä mitä hän tarkoitti sillä katseella. Pitäisikö minun kertoa totuus? Vai tarkoittiko hän , että minä...? Tunsin kuinka aloin täristä.  Sydämmeni hakkasi kiivaasti aivan kuin se hyppäisi pian ulos rinnastani. Olisin voinut alkaa huutaa ja kiljua...itkeä, mutta yritin koota itseni. Jos musertuisin tulisi selville missä Kuukivi oikeasti on. Puristin käsiäni nyrkkiin yrittäen lopettaa vapisemisen. ” Salla...”, Kooga sanoi huolissaan. Inuyasha ja muut siirsivät katseensa minuun. He näyttivät ihmettelevän käytöstäni. ” Kaede! Jos...kivi olisi jonkun hallussa...Voisiko siihen kuolla?”, kysyin vapisevalla äänellä, joka murtui sanan ”kuolla” kohdalla. Kooga nousi pöydästä. ” Salla! Ei sinun tarvitse!” ” Minä haluan tietää!”, huusin ja katsoin Kaedea. ” Mikä teitä kahta oikein vaivaa?!”, Inuyasha huudahti ja katsoi sitten minua huolissaan. ” Et kai ole saanut taas kuumetta?”, Sango huolestui. Kooga tarttui minua käsistä ja katsoi minua. ” Jos...saat tietää...et...miten voit elää sen kanssa?”, Kooga kuiskasi. ” Miten voisin elää, jos en saisi tietää? Etkö ymmärrä? Eläisin valhetta..En kestäisi sitä”, kuiskasin hiljaa tuijottaen Koogan sumeisiin silmiin. Kooga ei saanut vastatuksi mitään. Inuyasha nousi ylös. ” Mitä te kuiskuttelette siellä?”

   Käännyin takaisin Kaeden puoleen. ” Kaede, vastaa kysymykseeni!” ” Kuolisiko henkilö jos hänellä olisi Kuukivi?” Kaede katsoi minua hieman hädissään siitä kaikesta. Hän empi hetken. Katsoin hänen suutaan ja toivoin etteivät ne muodostaisi pelkäämääni vastausta. Sydämmeni hakkasi kiivaammin ja tunsin hien valuvan otsaltani...Mikä olisi kohtaloni?

jatkuu...

Kaede empi hetken katsoen minua ihmeissään. ” Tuota...Koska kivi on täynnä hyvin pahaa voimaa, sen kantajalla tuskin olisi paljoa elinaikaa.”

Kooga ja minä hätkähdimme. Kooga katsoi minua kauhistuneena. Silmäni laajenivat kauhusta, joka aiheutti epätasapainon sisälläni. Henki ei kulkenut hetkeen...Tuntui kuin koko maailmani, jossa elin olisi kääntynyt nurinniskoin. Ja tuo maailma...enkö enää näkisi sitä koskaan?

” Ei...”, sanoin hiljaa ja ravistin päätäni. "  Ei se... ole totta!", huusin ja aloin itkeä. En halunnut uskoa sitä...Kuka olisi halunnut? Katsoin Koogaa kyynelvirran läpi pelosta täristen. Kooga ei osannut sanoa mitään vaan oli itsekin täydessä epäuskon vallassa. ” Salla? Mikä nyt on?”, Sango kauhistui tytön reaktiota. Inuyasha oli aivan ymmällään. Sallahan tärisi kauttaaltaan!

Kooga läimäytti kätensä vasten pöytää niin, että astiat kalisivat. Kaikki säpsähtivät pelästyneenä. Kooga katsoi Kaedea vakavana, joka hieman pelotti Kaedea." Onko tuo totta?! Oletko aivan varma?!!!", Kooga karjui melkein Kaeden naamassa kiinni. ” Kooga lopeta huutaminen! Mikä ihme sinuakin vaivaa?!”, Miroku käski. Shippoo oli mennyt piiloon Sangon taakse. Tilanne vaikutti liian pelottavalta.

”Salla sinä et...", Kooga karjui. " Kooga anna olla!!", sanoin värisevällä äänellä. ” Mitään ei ole enää tehtävissä! Ei mitään!” Kooga sulki suunsa, mutta käänsi katseensa pois minusta. Hän ei halunnut nähdä tuskaani. ”Minä...olen pahoillani Salla...Sinun ei pitäisi edes puhua minulle enää...Kaikki on syytäni!!”, Kooga sanoi.      ” Kooga...älä! Ei se ole niin!”, sanoin väristen, mutta hän ei kääntynyt minuun päin. Aloin itkeä kovemmin. Itkuni ei lakannut... Inuyasha tarttui minua käsistä ja ravisti minua. ” Salla! Miten niin mitään ei ole tehtävissä? Mistä puhut?!” En vastannut mitään. En kyennyt... Kyyneleet valuivat pitkin poskiani ja leukaani. Inuyasha yritti pyyhkiä niitä mutta tuuppasin häntä. ” Lopeta! Anna olla!”

     Tässä Salla;)

 

 

Tuntui kuin kaikki olisi menetetty. Asiat joiden takia elän tai olen taistellut koko elämäni ei olisi enää merkitystä. Kaikki valuisi pois...hukkaan...oma elämäni...Jokaisella on hallussaan vain yksi elämä, mutta minä en saa elää edes sitä.  Kaikki olisi pian poissa. Nousin täristen pelosta ja hämmennyksestä. Tönin itseni irti Inuayshan otteesta. Tunsin olevani loukussa kun kaikki katsoivat minua...Katsoivat minua ihan kuin olisin täysi sekopää. Halusin pois siitä tilanteesta.     

” Salla! Mikä sinun on?! Sano minulle?”, Inuyasha vaati. Kaikki katsoivat minua aivan ällistyneenä. ” Lopettakaa!! Älkää katsoko minua noin!! En ole mikään hullu!!”, huusin  ja juoksin hysteerisesti itkien kohti ulkoovea. Halusin pois...pois sieltä. Ennen kuin astuin ulos loin pelokkaan silmäyksen Inuyashaan. En näkisi häntäkään enää ikinä...en ikinä. Katosin tummaan sateeseen enkä välittänyt vaikka se piiskasi raskaasti päin kyynelten nuolemia kasvojani.

   Inuyasha oli täysin hämmentynyt. Hän ei ymmärtänyt miksi Salla oli katsonut häntä sellaisella tavalla tai miksi tyttö käyttäytyi niin käsittämättömän oudosti. " Hänet on haettava takaisn!", Sango huudahti ja nousi ylös. " Ei kulta, joku muu saa mennä", Miroku sanoi ja siirsi katseensa Koogaan. " Kooga...Tiedät varmasti mistä on oiken kysmys." Kooga löi pöytää nyrkillä ja kirosi. " Tämä on minun syytäni! Jos en olisi vienyt Sallaa sinne...", Kooga ajatteli syyttäen itseään. Hänestä tuntui hirveältä, huomasi ja oli paha olo. Hän ei ihmettelisi jos Salla inhoaisi häntä nyt.  " Kooga! Mitä  tämä kaikki tarkoittaa?!", Inuyasha yritti patistaa Koogaa puhumaan. " Mene nyt hitto hänen peräänsä ennen kuin hän keksii jotain...", Kooga huusi ja vajosi pöytää vasten.   " Minä en nyt vain pysty..." Inuyasha tuhahti. Hän ei ymmärtänyt mitään koko tilanteesta, mutta hän tiesi yhden asian. " Salla...sinä valehtelit...Lupasit kertoa minulle kaiken." Inuyasha oli samaan  aikaan vihainen  ja huolissaan. Hän juoksi silti ulos ovesta ja yritti kätkeä vihansa. Vihaa ei ikinä kannattanut kasvattaa turhaan ja Inuaysha oli varma, että Sallalla oli valehtelemiseen hyvä syy. Niin hän ainakin toivoi...

      Sade oli hyvin rankka. Pysyin hädin tuskin pystyssä. Vapisin, itkin, ja huusin samaan aikaan. Olin hikinen ja minua kylmäsi. Miksei epätoivoa voinut vain saada pois? Se sattui niin paljon,että toivoin kunpa ihmisellä ei olisi ollut tunteita. Ei tunteita, jotka satuttavat kuin puukonisku. Nousin pientä mutaista mäkeä, josta oli tullut epätasainen sateen luomien uomien takia. Kompastelin mutaan ja lopulta horjahdin niin, että kaaduin. Minulla ei ollut voimia pysäyttää itseäni vaan kierin alas mäkeä joenpenkereelle. Makasin siinä itkien ja toivoen, että voisin maata siinä koko lopun lyhyen elämäni. Kuulin voimakasta kohinaa...Avasin silmäni. Makasin kuohuavan joen verellä. Se tulvi yli uomiensa sateen takia. Nousin hitaasti seisomaan vapiseville jaoilleni, jotka olivat aivan naarmuilla. Jalkani juuri ja juuri jaksoivat kantaa minua. Katsoin sumeilla silmilläni jokeen.

" Joki...se huuhtoo kaiken pois...jopa kivun." Astuin hitaasti kohti vuolaasti virtaavaa jokea. Olisi hyvä...jos voisin vain kuolla pois...Kaikki kipu... katoaisi. Ei kyyneliä. Ei epätoivoa. Olisin vapaa... Tunsin kuinka vesi kasteli minut. Se olisi pian ohi...  

   

  Sesshoomaru seisoi puun alla odottaen  pahimman sateen  lakkaamista. Hän oli hieman levottomampi kuin tavallisesti, minkä Jakenkin oli pannut merkille. Hän ei tosin ollut uskaltanut kysyä mikä hänen herraansa vaivasi. Oikeastaan hän oli viime aikoina ollut hyvin levoton ja tuskin puhunut yhtäkään sanaa. Ei hän kyllä tavallisestikaan paljoa puhunut, mutta nyt vielä vähemmän. Jaken ei voinut ymmärtää mistä se johtui. Hän oli veikannut, että kyse olisi Rinistä, mutta olisihan Sesshoomaru päässyt tapaamaan häntä jos halusi. Senkin Jaken tiesi, että käytös oli alkanut kutakuinkin sen jälkeen kun hän viimeeksi oli tavannut Rinin...ja sen toisen ihmistytön. Jaken ei muistanut hänen nimeänsä, eikä oikeastaan välittänytkään tietää. Jaken oli kuitenkin huoissaan tytön vaikutuksesta herraansa. Jaken ei ymmärtänyt mikä siinä ihmistytössä oli niin...no jotakin minkä takia Sesshoomaru oli hänet pelastanut. Siksi Jaken oli alkanut epäillä,että tyttö voisi olla syy herran käytökseen....  

   Sade toi paljon hajuja ja Sesshoomaru tiesi roskaväen olevan liikkeellä. Mutta hänen nenäänsä kantautui äkkiä eräs tuttu haju eikä se ollut yookain. Sesshoomaru liikahti ja katsoi kohti etelää, mistä haju tuli. Jokin ei kuitenkaan ollut kunnossa. Tuttuun hajuun oli sekoittunut pahaa yookia...Sesshoomaru lähti juosten kohti etelää seuraten tuota hajua.          " Herrani? Eikö meidän pitänyt odottaa pahimman kaatosateen loppumista?" Jaken ei saanut vastausta. " Pahus! Mihin hänellä nyt on noin kiire?", Jaken valitti ja lähti juosten perään.

  

   Inuyasha oli juossut jonkin aikaa seuraten Sallan hajua. Hän halusi löytää tämän pian...Hänellä oli niin paljon sanottavaa... Sallan haju vei kokoajan lähemmäs jokea...”Kaatosade...joki...se tulvii tähän aikaan vuodesta!” Inuyasha tunsi pienen pelonväristyksen. Hän nopeutti askeliaan. Jos Salla menisi liian lähelle jokea...Äkkiä Inuyasha tunsi vahvan yookin. Pahan yookin. Ei kai se tullut Sallasta?   Inuyasha pääsi vuolaasti virtaavan joen lähelle, mutta ei hädissään huomannut mutaista alasviettävää mäkeä ja kaatui mahalleen. " Hitto!", hän mutisi ja sylki mutaa pois suustaan. Hän huomasi liikettä alempana ja katsoi kuohuavaan koskeen. Salla seisoi koskessa vettä vyötäisiin asti. Hän liikkui hitaasti eteenpäin..." Salla!! Pysähdy!!!", Inuyasha karjui ja nousi seisomaan. Sade heikensi ääntä eikä Salla kuullut Inuyashaa.  

   Vesi kuohusi ja pirstoutui päin kasvojani. Se aiheutti kovan paineen vasten jalkoja. Viethän kipuni pois? Kaiken edellisen...ja entisen...Minä itkin. En olisi halunnut tehdä sitä...mutta...kuolisin kuitenkin....enkä halunnut ystävieni näkevän sitä. Joutuisin näkemään heidän surunsa...epätoivonsa.  Pyyhkäisin kasvojani. " En itke viimeisenä hetkenäni... "  Pudistin päätäni. "Olen vaaraksi kakille..." Huokaisin syvään ja katsoin joen kuohuja joide heijastukset tanssivat iiriksieni pinnalla. " Jos lasken se tapahtuu nopeammin."

" Yksi..." Astuin askeleen eteenpäin. " Salla pysähdy!!!!"

       " Kaksi... ", Inuyasha juoksi mäkeä alas, mutta liukastui kovassa vauhdissa mutaan ja kieri alas penkereelle.

                " Kolme..." Inuyasha nosti väriseviä kasvojaan.

                            " Neljä..." Inuyasha nousi niin nopeasti kuin pystyi ja hyppäsi veteen                kahlaten kohti minua.

                                       " Viisi..."  Inuyasha kahlasi lähemmäs ja ojensi kättään kohti minua.

                                                   " Kuusi..."      "Salla anna kätesi!"

                         Kuulin äänen. Se kutsui minua....Se oli...

                                                             " Seitsemän..."     "Salla!"

                   Se oli...Inuyasha. Jos kuolen...en enää näkisi häntä...Mutta...

                                                                          " Kahdeksan..."  Inuyasha oli turhautunut ja aivan hysteerisen kauhuissaan. " Ei enää askeltakaan tai...", hän karjui. " ....sinä hukut!!!"  Inuyashan silmät vesittyivät, hän ei voinut sille mitään. Tilanne oli epätoivoinen....Oli hirveää katsoa sitä vierestä.

                                                                                        " Yhdeksän..."    "Salla anna kätesi himputti vieköön!!!! Kuuletko edes?!" Kauhu ja pelko velloivat hänen sisällään. Mitä olisi tehtävissä, kun Salla ei kuullut häntä. Jos hän hyppäisi perään he molemmat voisivat hukkua. Inuyashan silmät olivat kyyneliset ja sumeat eikä hän enää nähnyt kunnolla. Kaatosadekkin haittasi näkymää. "Salla...", hän aloitti värisevällä äänellä.   "Tartu käteeni...ole kiltti!"  Katsahdin taakseni ja näin Inuyashan kauhistuneet kasvot....           

 " Inuyasha..."

 

" Kymmenen...."

 

Salla upposi veteen. Pohja oli syventynyt äkisti ja kadonnut Sallan jalkojen alta.

"Salla eii!!!!!" Inuyaha pyyhkäisi kasvojaa, jotta näkisi jotain. Vesi virtasi vuolaasti ja kaatosade lisäsi sen vellomista. Se keinui kuin aallokko yli äyräiden. Sallasta ei näkynyt jälkeäkään. Hän ei noussut pintaan. Äkillinen pelon, hämmennyksen ja tuskan tunne vihlaisi niin, että maha oli vääntyä nurin. " Salla älä...tee tätä minulle!!!", Inuyasha karjui. Salla ei noussut pintaan. Inuyasha tiesi, että hyppäämällä perään hän voisi kuolla...mutta muuta keinoa Sallan pelastamiseen ei ollut. Inuyasha veti syvään henkeä ja sukelsi virtaan. Vesi kupli ja pyöri villisti. Oli pimeää ja hän hädin tuskin näki jotakin. Hän ei pystynyt pitämään itseään paikoillaan vaan kieppui joen voimakkaan virtauksen mukana. Hän yritti löytää merkkejä Sallasta, mutta tyttö saattoi olla jo vaikka kuinka kaukana virtauksen viemänä.    Koski pyöritti ja viskoi Inuyashaa, hän pysyi hädintuskin pinnalla saadakseen happea. Hän ponnisteli itsensä pinnalle ja köhi vettä pois suustaan. Samassa hän näki vilauksen Sallan kädestä ennen kuin painui veden alle. Inuyasha erotti tumman hahmon virran seasta. Hän kauhoi kaikilla voimanrippeillään kohti Sallaa. Vaikka se riipaisi kovan virtauksen takia, hän jatkoi. Inuyasha ojensi kättään ja Sallan sormi hipoi hänen omaansa. Inuyash venytti kättään äärimmilleen ja sai otteen. Hän veti tytön lähelleen. Salla oli tajuton ja veltto. Hänen huulensa olivat siniset, koska vesi oli niin kylmää. Inuyaha yritti kauhoa pintaan, mutta pinnalle päästyään hän vajosi taas syvyyksiin virtauksen takia. Hän yritti vielä kerran, mutta virta oli liian voimakas.

   Inuyasha ja Salla vajosivat. Vesi alkoi tuntua yhä kylmemmältä ja Inuyashan kädet olivat jo hieman siniset. Hän yritti toistamiseen päästä pinnalle, eikä halunnut hyväksyä totuutta. Hän olisi voinut päästä yksin pinnalle...mutta sellaisen ajatuksen hän pyyhkäisi oitis mielestään. Lopulta tuloksettoman kauhomisen ja yritysten jälkeen Inuyasha tunsi voimiensa hiipuvan. Vesi kuljetti heitä mukanaan rajusti. Inuyasha kohtasi karun totuuden..." En...saa meitä pinnalle. Näinkö kaikki päättyy? En edes..."  Inuyasha painoi päätään Sallan otsaa vasten ja pidätteli kyyneliä.

 

Oli pimeää...En tuntenut mitään...en kuullut mitään...Missä olin? Olinko...kuollut? Äkkiä kylmä ääni kajahti sisälläni...En kuullut mitä se sanoi...Nyt tunsin kuinka koko kehooni levisi kipu...Kamala kipu...

 

Äkkiä Sallan silmät aukenivat ja  alkoivat hohtaa haaleaa valoa. Se ei silti näyttänyt siltä, että Salla olisi herännyt. Ne eivät olleet Sallan omat silmät. Haalea valo levisi koko Sallan kehoon tehden hänen kehonsa entistä kevyemmäksi. Inuyasha ei tuntenut yookia mikä olisi voinut aiheuttaa voiman.  " Salla?" 

   

Kipu yltyi koko ajan...Äkkiä näin taas...mutta sumeasti. Siinä oli Inuyasha. Hän piteli minua. En kuitenkaan kuullut häntä tai voinut liikkua. Kivun yltyessä kasvoi pelkoni. En halunnut Inuyashan olevan siinä...Olin vaarallinen...Voima kasvoi kasvamistaan....Inuyasha pakene! Äkkiä tietoisuuteni katosi taas pimeyteen....

 Valo kasvoi huokuen kehon ulkopuolelle. Äkkiä se iski kuin aalto kohti Inuyashaa. Hän ei ehtisi väistää...Vihlova kipu osui hänen koko kehoonsa ja lennätti kauemmas. Syntyneiden haavojen veri nousi kuin torni kohti pintaa ja tumensi veden heidän ympärillään. Inuyashan näkö pätki, mutta hän erotti Sallan tummansumeat silmät, jotka tuijottivat häntä. Salla näytti liikkuvan itse, mutta hän ei näyttänyt olevan hereillä.  " Joku ohjailee häntä...", hän järkeili, muttei ollut varma, koska ei tuntenut minkäänlaista yookia. Inuyasha tunsi ettei voinut liikkua. Nyt Salla katsoi häntä suoraan silmiin ja siinä oli jotakin uhkaavaa. " Kuole!", Salla sanoi ja uusi valoaalto syöksyi kohti Inuyashaa. "Salla älä!!!" Inuyasha luuli hetkensä koittaneen, kun joku tarttui häntä vyötäröstä ja veti hänet pinnalle. Inuyasha mätkähti mutaiselle penkereelle ja kultaisena hohtava nauha hänen vyötäröltään vetäytyi pos. " Aioitko tappaa itsesi?" , sanoi kylmäkiskoinen ääni hänen vierellään. Inuyasha hätkähti ja katsoi ylös. " Sesshoomaru? Mitä sinä...! Salla jäi tuonne!" Sesshoomaru mulkaisi veljeään. " Olisit kuollut jos olisit jäänyt sinne..." Sesshoomaru ei ollut varma, mutta jokin oli Sallan kehossa ja hallitsi sitä. Hän oli ollut varma, että se olisi ollut aikaisempi yooki, jota hän seurasi. Se oli kuitenkin kadonnut äkisti, mikä lisäsi tilanteen kummallisuutta. Eivät yookait yleensä osanneet piilottaa yookiaan. Äkkiä Sallan keho syöksyi virran yläpuolelle. Se leijui ilmassa ja hänen ympärillään kipinöi. Inuyasha nousi seisomaan välittämättä haavoistaan. Sesshoomaru katsoi Sallaa ällistyneenä. Näytti, että jokin ohjaili hänen kehoaan, mutta ilman että Salla oli hereillä. Sesshoomarulle muistui mieleen Kaguran tanssittamat kuolleet ruumiit....Hän ei silti uskonut tai halunnut uskoa Sallan olevan kuollut. Ei Salla kuolisi niin helposti....  

   Salla katsahti kohti Sesshoomarua  ja ojensi kättään. Kädestä syöksyi valtava lasisade. Sesshoomaru iski bakusagalla takaisin suojaten itseään ja Inuyashaa. " Oletko hullu?  Et voi iskeä kohti Sallaa!", Inuyasha huusi. " Jos haluat kuolla niin siitä vaan!" Salla väisti iskun nopeasti. Sesshoomaru tiesi ettei tämä hallitseva olento ollut mikään pieni tekijä. Se väisti iskun nopeasti.  Inuyasha murahti ja veti tessaigan." Älä hölmöile! Tuossa kunnossa et pärjää..." " Pidä suusi kiinni! Ajan tuon olion pois Sallasta itse", hän huusi ja lähti juoksemaan kohti Sallaa. Hän ei iskisi tessaigalla takaisin. Se oli vain hänen suojanaan. Inuyasha hyppäsi ylös kohti Sallaa.       " Salla herää!!!"  Sallan kasvoissa ei näkynyt hiukkastakaan armoa. Salla kohotti molemmat kätensä. Voimakas isku heitti Inuyashan kauemmas, niin että hän sai kylkeensä ison haavan. Edes tessaiga ei suojannut. Inuyasha putosi maahan eikä liikkunut enää. Sessoomaru iski tulevaa voima aaltoa vasaan. Hän vilkaisi tajutonta veljeänsä. Edes tessaiga ei ollut suojannut. Sesshoomaru ei ollut nähnyt mitään vastaavaa. Tessaiga oli suojannut aikoinaan Narakultakin...mutta ei tältä. Hän tiesi, että nyt ainoa keino lopettaa tilanne oli saada Salla itse purkamaan hallisija. 

jatkuu...


( Päivitetty: 21.04.2013 17:46 )

 - Ichigo95 | Kommentit (6)Kommentoi



 13.01.2013 20:45 | Ichigo95

 

” Salla! Herää lumouksesta! Älä anna pahuuden viedä sinua mukanasi!!”, Sesshoomaru huusi. Jos Salla vain tunnistaisi hänen äänensä se voisi saada tytön takaisin tajuihinsa.

  Salla muodosti käsissään suuren energiapallon ja iski sen kohti Sesshoomarua, joka suojautui jälleen miekallaan. ” Älä anna sen määräillä sinua! Pane vastaan! Tiedän, että olet vahva!!”

Tunsin kipua,joka puolella kehoani...Jos edes olin kehossani. En nähnyt mitään. Oli pimeää. En ollut edes varma missä olin...Äkkiä näin vivahduksen punaisista silmistä joiden katse poltti kuin liekit. En tiennyt kuka se oli. Se kuiskaili kamalia asioita ja sen sanat saivat aikaan lisää särkyä. En halunnut kuunnella niitä...”Mene pois! Jätä minut rauhaan!”  Minua pelotti...jäisinkö yksin pimeyteen sen äänen kanssa?  Äkkiä kuulin vaimean kaiun...Se voimistui. Kuka se oli? Vai oliko se edes kukaan...kuvittelinko sen? ” Salla älä luovuta! Pystyt kyllä siihen! Olet vahva!!” Nyt kuulin äänen voimakkaana...se sanoi nimeni...se oli...Sesshoomaru!

Sallassa ei näyttänyt tapahtuvan mitään muutosta. Sesshoomaru kurtisti kulmiaan. ” Olet vahvempi kuin se! Pura kirous!” Salla kohotti kättään uuteen iskuun, mutta pysähtyi sitten äkisti. Käsi vapisi rajusti. Sesshoomaru ymmärsi Sallan kuulleen hänet ja tämä yritti taistella hallitsijaansa vastaan. ” En...anna...sinun enää satuttaa...ystäviäni!” Kiskoin kättä takaisin. Jokin voima vastusti vimmatusti. En tiedä käytinkö tahdonvoimaa vai fyysistä, mutta se teki kipeää. Sesshoomaru kuitenkin uskoi minuun...Pystyisin pääsemään irti hallitsijasta! ” Tottele!”, kuulin sen kylmän äänen sanovan. Sanojen saatteena kipu yltyi kehossani todella voimakkaaksi. En kestänyt sitä vaan kiljaisin.

Sesshoomaru hätkähti ja näki kuinka tumma hehku alkoi hohtaa Sallan kehon ympärillä. ” Paha yooki...En aisti sitä...mutta näen sen...Salla!!”

En onnistunut enää hallitsemaan voimiani. Kehoni syöksähti muutamassa sekuntissa aivan Sesshoomarun eteen ja käteni löi miekan tämän otteesta ennen kuin hän ehti tehdä mitään.  

” Pahus! Tuon yookin on oltava vahvaa...” Käteni iskivät Sesshoomarua kohti loitsun, joka sivalsi hänen kehoonsa haavoja.

” Ei!!”, kiljaisin. Sesshoomaru horjahti taaksepäin hieman vapisten. Hänen kehoaan ympäröi monta syvää haavaa, joista vuoti verta tahraten hänen vaatteensa. Käteni kohosivat jälleen. ” Salla...en iske sinua vastaan. Sinun on purettava kirous itse...” Sesshoomaru sanoi ja katsoi minua silmiin. Minä itkin. Kuitenkaan ainoatakaan pisaraa ei pudonnut silmästäni.

Etkö tapa minua pelastaaksesi itsesi? Miksi? En halua tappaa sinua! Juokse pois, ole kiltti!!! Sesshoomaru....ole kiltti...

 Sesshoomaru ei liikahtanutkaan. Käteni kohosi ja sormieni ympärillä
väreili tummaa magiaa. Käteni ojentui iskemään ja minä...

" Lopeta!!", huusin ja käteni pysähtyi vapisten yrittäen vastustella. En enää kestänyt olla toisen pompoteltavana. Määräsin itse tekemisistäni!  "Sanoin, että lopeta!! Päästä minut!!", karjuin niin, että Sesshoomarukin kuuli sen. Hän säpsähti ja toivoi minun purkavan kirouksen. Tunsin kuinka vastustava voima hälveni ja äkkiä näin selvästi eteeni ja pelottava ääni oli kadonnut. Kehoani leijuttanut voima katosi ja mätkähdin Sesshoomarun syliin. Katsoimme toisiamme silmiin ja näin
hänen silmissään helpotusta. "Tiesin että pystyt siihen" , hän sanoi.

" Voi sesshoomaru! Anteeksi!", huudahdin ja ääneni murtui lauseen lopussa. Halasin Sesshoomarua tiukasti. Minua oli pelottanut aivan kamalasti ja halusin tuntea jonkun vierelläni. Sesshoomaru ei pannut vastaan elettäni...oikeastaan hänkin halasi minua. "Minua...pelotti...Halusin kuolla ja sitten...jokin ääni tuli. Se käski minua tappamaan...luulin, että jäisin yksin sen kanssa."  Äkkiä katseeni osui maassa viruvaan Inuyashaan. " Ei!!!" Sesshoomaru päästi minut otteestaan ja juoksin Inuyashan luo. Hänen vaatteensa olivat veressä ja kyljen haava vuoti edelleen. Näky sai minut kavahtamaan hädästä. Revin hätäisesti paidastani palan ja painoin sitä haavaan tyrehdyttääkseni verenvuodon. Mitä jos hän oli menettänyt liikaa verta? Mitä tekisin? "Inuyasha!! Herää!!", huusin epätoivoisena. Mitään ei tapahtunut , edes hänen korvansa ei värähtänyt.  

" Olen pahoillani!! En tarkoittanut tätä!! Älä jätä minua!!!" Painoin pääni
Inuyashan rintaa vasten ja kyyneleeni kastelivat hänen rinnuksensa.

"Minä...lupaan etten....enää ikinä yritä tehdä mitään sellaista..."

"Paras olisi...", Inuyasha sanoi ja avasi hitaasti silmänsä. "Si-sinä elät!! Luojan kiitos!! Inuyasha...", huudahdin ja olin halaamassa häntä,mutta pysähdyin sitten. Inuyashan ilme oli jotenkin outo, hän tuntui jotenkin kaukaiselta... Olimme hetken hiljaa. Hän katsoi minua samalla oudolla tavalla ja hiljaisuus tuntui kiusalliselta...tai ehkä oli hiljaista, koska en osannut sanoa mitään. 

    Autoin Inuyashaa nousemaan pystyyn hämmentyneenä hänen katseestaan. " Onko se nyt poissa?", hän sanoi nopeasti, mutta tiukalla äänellä. Katsoin häntä. " Se olento, joka hallitsi
sinua." Inuyasha vilkaisi veljeään. " En tuntenut yookia, mutta luultavasti Sallan voimat hävittivät pahuuden”, Sesshoomaru sanoi.  " Se on nyt poissa...ei hätää”, lisäsin saadakseni edes jonkun yhteyden Inuyashaan. Inuyasha katsoi minua hieman nyrpeästi. Säpsähdin sitä.

Todellisuus oli iskenyt minuun. Muistin kaiken...miksi olin tullut lähteille...Inuyasha oli tullut pelastamaan....Hän oli harmissaan varmasti siitä kun en kertonut totuutta. Mutta....En voinut kertoa sitä...Kuukivi oli varmasti vielä sisälläni...Olin vain hiljentänyt sen hetkeksi. Mutta kuinka kauan kestäisi, että se ottaisi minut taas hallintaansa?  Mutta oliko se kamala ääni...Se kauhea yookai, joka kiven sisällä on?

”Oliko tämä kaikki syy käytökseesi. Se mitä tapahtui aiemmin...”, Inuyasha lisäsi kireästi. Olin hiljaa ja katsoin häntä tuskallisesti. Minun oli valehdeltava...Mutta se koski niin kamalasti! Halusin vain säästää ystäväni tuskalta ja kadota jonnekkin kauas heistä etten enää satuttaisin ketään. Nytkin Sesshoomaru ja Inuyasha olivat haavoittuneet pahasti minun takiani. Vedin syvään henkeä. " Minuun tarttui kirous lähteiltä. Pelkäsin sen olevan peräisin kuukivestä, minkä takia olin niin peloissani silloin. Pelkäsin että...kuolen jos en saisi kirousta pois...Kooga tiesi asiasta mutta, lupasi olla kertomatta kenellekään. Hän halusi varmistaa, että olen kunnossa." Inuyasha kuunteli sitä ällistyneenä ja ei voinut ymmärtää sitä...sitä miksi Salla ei ollut sanonut mitään vaan valehdellut ja yrittänyt selvitä itse asian kanssa. Kaiken lisäksi hän oli kertonut asiasta Koogalle muttei hänelle...” Eikö Salla vieläkään luota minuun?”, Inuyasha ajatteli ärsyyntyneenä koko asiaan.

” Miksi ihmeessä et keronut? Edes minulle! Sanoit, että luotat minuun!”, Inuyasha sanoi kireästi ja harmissaan. Olin sanaton hetken ja katsoin häntä silmiin. ” Sinä valehtelit minulle...”, hän lisäsi hiljaa silmissään surua. Käänsin päätäni hetkeksi purren huultani, etten purskahtaisi itkuun. Oli hirveää valehdella hänelle...

 " Luulin, että alkaisitte inhoamaan minua...tai siis koin olevani vaaraksi...",sanoin, joka oli oikeastaan totta.

" Ja päätit hukkua tahallasi! Oletko ihan hullu?!", hän huusi ja katsoi minua tuimemmin. Minua alkoi ärsyttämään hänen käytöksensä ja tämä tilanne. Mistä hän tiesi miten kamalalta minusta tuntui. Hän ei koskaan voisi täysin ymmärtää tilannettani...ei hänen sisässään ollut pahaa yookaita! Hän ei voisi alkaa jakelemaan neuvoja. Mitään ei ollut tehtävissä...

     "Anna minun olla!", huusin ja käännyin poispäin Inuyashasta. Sesshoomaru seisoi siinä ja katsoin häntä silmiin. " Aiotko sinäkin haukkua minua?", tiuskaisin äkäisesti. Sesshoomaru ei sanonut mitään ensin, mutta katsoi sitten joen suuntaan. " Et enää mene lähelle jokea", hän sanoi viileään tyyliinsä, mutta siinä oli hellyttävää huolenpitoa. Katsoin häntä hämmentyneenä.  ”Ethän!”, hän toisti tiukemmin. Oliko hänkin vihainen minulle? Nyökkäsin kuitenkin vaisusti. "Paras, että pidät lupauksesi!",Inuyasha huudahti. Katsoin taakseni mulkoillen "Onko sinun aina pakko etsiä virheitä minusta ja haukkua?!!" Inuyasha  puristi kätensä nyrkkiin. Monet tunteet kuohuivat hänen sisällään ja hän ei ollut varma yhdestäkään niistä...

” Ei ole kyse siitä Salla!!”, hän huusi tuohtuneena. ”Et sinä voi vain päättää tappaa itseäsi! Luuletko, että kuolema helpottaa asioita?! Et voi olla noin itsekäs!!”

”Itsekäs?!”

    Inuyasha käveli lähemmäs minua turhautuneena ja poissa tolaltaan. ” Etkö ymmärrä? Tappamalla itsesi satutat muita vain enemmän! Kuolema ei kosketa vain sinua vaan meitä kaikkia! Et voi tehdä sellaista päätöstä!!!” Katsoin häntä hämilläni ja hieman peloissani, koska hän oli todella vihainen. Jopa hänen silmänsä näyttivät levottomilta ja pelottavilta. ”Inuyasha...rauhoitu”, sanoin ja ojensin kättäni koskettaakseni hänen omaansa. Inuyasha tuhahti ja löi käteni pois. ”Sinä luulet, että kuolemasi ei haittaisi. Ei haittaisi vaikka et olisi olemassa. Heität oman elämäsi hukkaan!! Elämän, joka on osaksi muiden elämää!!!” "Inuyasha, en minä...", aloitin, mutta Inuyasha kääntyi minusta pois päin.  ” Sinulle...se on kai aivan sama. Et ole ikinä...menettänyt ketään läheistäsi. Et ole kokenut sellaista tuskaa”, hän sanoi hyvin tummasävyisellä äänellä...äänellä, johon sisältyi paljon tunteita. ” Enkö...ole saanut jo kärsiä tarpeeksi?”, hän jatkoi. Hänen sanomansa suututti minua. Kyllä minäkin kärsin...Tietäisipä hän miten paljon...!

” Sinä saanut kärsiä? Miten voit ajatella vain itseäsi...ja eikö kyse ollut minusta!”, huusin hänelle takaisin.

” Ei hitto vieköön ole!!”, Inuyasha kääntyi karjuen minuun päin. Nyt näin hänen vesittyneet silmänsä, joissa oli enemmän surua ja vihaa kuin ikinä aikaisemmin. Minua alkoi heti kaduttaa mitä olin sanonut...

” Olen saanut kärsiä tarpeeksi Kikyon ja Kagomen kuolemasta!! Pitäisikö minun vielä kestää sinunkin menettämisesi?!!, hän huusi vihaisena. ” Sesshoomaru menetti Kaguran. Pitäisikö hänenkin taas kärsiä vain sen takia, että päätät ykskaks kuolla?!! Et voi suhtautua tuolla tavalla elämään!!!!”, hän lisäsi. Sesshoomaru säpsähti eikä katsonut minuun. Kaikki nuo Inuyashan sanat olivat saaneet minut pois tolaltani...hämmennyksiin...Ne olivat täynnä tunteita...Mutta omanikin olivat aivan sekaisin...En ollut ikinä nähnyt häntä näin vihaisena...enkä niin täynnä surua. Tunsin itseni kamalaksi ihmiseksi ja aloin kyynelehtiä vaimeasti. Olin aiheuttanut tämän kaiken ihan itse...Miten kaikki voikaan olla näin huonosti? Ei ainuttakaan valonpilkahdusta.

” Jos kerran olen noin kamala, niin miksi en saisi kuolla?!!!”, huusin Inuyashalle vaikka väsymyksestäni en tiennyt mitä sanoin. Kaikki oli niin sekaisin sillä hetkellä.

Inuyasha säpsähti sanoistani ja tunsi suurta kiukkua. ” No painu sitten takaisin hukuttamaan itseäsi!! Minulle on se ja sama mitä teet. En halua nähdä sinua!!!!”, hän huusi vihaa silmissään. Hän juoksi pois joen toiselle puolen kohti metsää. Katsoin hänen juoksuaan ja tuntui, että sitä mukaa kun hän loittoni...loittoni tunteemmekin toisistaan...Haluaisiko hän enää ikinä edes sanoa nimeäni? Lyyhistyin maahan ja itkin käsiäni vasten.

Tästä jatkuu!

 

”Inuyasha...En minä...halua kuolla...Minua pelottaa....ei kukaan välitä”, valitin tukkoisella äänellä. Sesshoomaru polvistui eteeni tutkiskellen kasvojani. Istuin kohottamatta katsettani. Hän huokaisi syvään ja katsoi ylitseni kaukaisuuteen. ” Salla...Miksi luulet, että tulin?” Nostin kasvojani ihmetellen kysymystä. Hän siirsi katseensa takaisin kasvoihini. ”Koska minä välitän sinusta...Tunsin hajusi pitkän matkan päähän ja tiesin, että jokin oli vinossa...” Katsoin miestä pitkään eikä minua häirinnyt katsoa hänen silmiinsä. Ne eivät olleet kylmät...Ei...niissä oli lämpöä. ”Minustako? Ja miten voit muistaa hajuni...sinähän muistat vain sellaiset hajut, jotka ovat tärkeitä...kuten vaikka Rinin.” Sesshoomaru oli hiljaa ja katsoi hieman sivuun. Aivan kuin hän ei olisi halunnut paljastaa jotakin....

” Olen pahoillani tästä koko jutusta...Sinun ei olisi pitänyt tulla...” Hän vilkaisi taas minuun tarkkaavaisesti. ”Selviän kyllä itsekin tästä...”

 ”Etkä selviä!”, Sesshoomaru tiuskaisi äkisti.

”Ku-kuinka?”

”Tarkoitan...Älä luule, että olisit yksin.” Mies sanoi sen sellaisella äänellä, jota en ollut hänen suustaan kuullut. Katsoin häntä ymmälläni. Oliko juuri Sesshoomaru sanonut noin? Mutta hän ei ole luonteeltaan ollenkaan tuollainen...Miksi hän välitti minusta edes sen vertaa, että oli juossut tänne asti auttamaan. Vain minua...

” Älä ole noin kiltti minulle! En ansaitse sitä!”, sanoin nopeasti ja kiukkuisena. ”Kyllä ansaitset...Et ole mikään tavallinen tyttö....Olet ainutlaatuinen. Siksi minä sinun menettämistäsi pelkäsinkin...” Punastuin hänen sanoistaan. Mitä hän oikein tarkoitti?

” Älä viitsi...”, sanoin ja käännyin häneen selin. Nojasin polviini ja kiedoin käteni jalkojeni ympärille. ”Minäkö ainutlaatuinen? Enpä usko Sesshoomaru...Ei sinun tarvitse keksiä jotakin tuollaista vain parantaaksesi oloani...” Sesshoomaru suutahti hieman ja veti minut takaisin lähelleen.

”Minä en valehtele! Olen  vakavissani!” Hänen silmänsä uhkuivat rehellisyyttä....Hän ei valehdellut....

”Sesshoomaru mikä sinua vaivaa? Olet ihan kummallinen”, sanoin huvittuneena. ”Salla kuuntele!” Säpsähdin katsoen hänen kasvojaan, joilla oli paljon kerrottavaa. ” Älä vähättele itseäsi! Sinä olet rohkea ja välität muista  tavalla, jolla kuka vain ei pystyisi. Silloin...pelastit Rinin uhraamalla itsesi...Siihen tarvitaan paljon rohkeutta ja välittämistä...”

En voinut uskoa, että Sesshoomaru puhui tuollaisista asioista...Mutta...Olinko minä todella noin rohkea....? Nytkin en uskaltanut kertoa totuutta kellekään...ei se ole rohkeutta.

”Ehkä valehtelit veljelleni ja muille...mutta vain siksi, että peläsit heidän puolestaan. Et halua heidän surevan.” Liikahdin levottomasti ja katsoin häntä syvälle lämpimiin silmiin...Miten hän ymmärsi minua....noin hyvin? Miten hän pystyi päättelemään tuon kaiken? Kaikki hänen sanansa olivat koskettaneet  minua, mutta silti se tuntui niin epätodelliselta. ” Sesshoomaru, mikä sinua vaivaa? Et yleensä ole tällainen.” Hän kosketti kasvojani, mikä sai minut säpsähtämään hitusen. En ollut odottanut sellaista...

”Sesshoomaru...?”  Hänen  lämmin katseensa vaelsi kasvoillani.

” Salla...Minä näytän sinulle mikä minua vaivaa”, hän kuiskasi ja...

Tunsin lämmön huulillani.

Sesshoomaru suuteli minua.

 

 

    Se oli lyhyt hetki...hetki, jonka aikana olin hämmentynyt...Sillä se oli ristiriidassa sen kanssa miten tunsin hänet. Piilikö hänen sisäsällään toisenlainen henkilö, joka kätkeytyy aina kylmän katseen alle? Mutta mitä hän tarkoitti...tällä suudelmalla...mitä se merkitsi hänelle? Mehän vasta olimme tavanneet...miksi...?

    Suudelman jälkeen emme kumpikaan sanoneet mitään. Katsoimme vain toistemme kasvoja ikään kuin yrittäisimme painaa niitä mieleemme ettemme vain ikinä unohtaisi niitä ja niiden hämmentyneitä ilmeitä. Mitä sanoisin? Mitä minun pitäisi sanoa? Tunsin vain kuinka sydämmeni hakkasi äkillisestä jännityksestä...

 Sade oli kastellut meidät likomäriksi ja kosteasta otsatukastani tipahteli pisaroita sitten noruen pitkin leukaani. Liikahdin hitusen, joka rikkoi hiljaisuuden, kun hiekka rapisi jalkojeni liikkeestä. Sesshoomaru tarkkaili minua kai haluten tietää mitä ajattelin...tai tunsin.

” Sesshoomaru...minä...”

Kuului läiskähdys ja kovaäänistä valitusta.

” Voihan! Lätäköitä on joka paikassa!”, Jaken valitti ja puisteli jalkojaan. Katsoimme häntä ja otus huomasi ilahtuneena löytäneen herransa. ” Herrani, lähditte niin nopeasti etten pysynyt perässänne", Jaken sanoi ja vilkaisi sitten minuun. Hän kurtisti kulmiaan ja tuhahti. ” Olisihan se pitänyt arvata...”, hän mutisi itsekseen. ”Taasko tuo ihmisotus on ongelmananne! Hän on tosiaan ärsyttävä riesa.” Sesshoomaru nousi ja katsoi apuriaan tuimasti. Jaken kavahti ja vikisi: ” Se oli vain pilaa herrani! En tarkoittanut...” Sesshoomaru löi häntä päähän, jonka seurauksena hän sai valtavan kuhmun. ” Ei sinun olisi tarvinnut lyödä häntä.” Jaken murahti inhoten. ” En kaipaa sääliä sinunlaiseltasi!” Sesshoomaru löi häntä uudestaan ja katsoi sitten taas minua. Hänen katseensa sai minut taas punastumaan ja sopersin jotakin siihen suuntaan, että minun olisi palattava muiden luo. Mies katsoi toisaalle. Hän tuntui vastahakoiselta. ” Ihan totta minun on palattava takaisin...” Sesshoomaru katsoi minua kysyvästi kallistaen päätään.

” En voi jäädä luoksesi...” Hän kurtisti hieman kulmiaan. Pudistin päätäni äkisti. ” Siis tarkoitan, että minun on pyydettävä muilta anteeksi käytöstäni....” Hän oli hiljaa hetken ja sanoi sitten:

” Kerrothan heille totuuden...?” Pelästyin kysymystä ja katsoin häntä hämilläni.” Yookai on vielä sinun sisälläsi....”, hän jatkoi. Tiesikö hän? Mutta miten?

”Haistan yookin sisälläsi...se tuli taas esiin...”, hän vastasi järkyttyneeseen katseeseeni. ” Salla...miksi valehtelet....Sanoit Inuyashallekin, että se jokin on poissa sisältäsi....”

Miksi? Kysyin sitä itseltänikin...Emmin hätäisesti enkä saanut suustani ulos mitään järkevää.  Hän tuli lähemmäs minua.

” Ei hätää...sinua pelottaa....kertoa siitä...mutta niin kuin sanoin äsken....et halua ystäviesi surevan...”

" Voi Sesshoomaru,...minä...minä...pelkään, että he alkaisivat inhota minua...olen vaarallinen...” Sesshoomaru puisti päätään. ” Ei kukaan sinua inhoa...eikä tule inhoamaan. Sinun on kerrottava totuus heille...” Olin epävarma. En tiedä pystyisinkö....” Ja minulle...Mikä sinun sisälläsi on? Haluan tietää.” Hänen ilmeensä oli vaativa mutta...En sanonut mitään. Olimme vain hiljaa... Tilanne oli kiusallinen.

”Minä vien sinut takaisin”,hän sanoi yhtäkkiä ikään kuin keskustelua ei olisi ollutkaan. ” Eh? Ei, voin kävellä...” Hän ei kuunnellut vaan nosti minut syliinsä ja lähti juoksemaan kohti Kaeden taloa. Jaken puuskutti perässä huojentuneena siitä, että saattoi tulla mukaan.

    Sesshoomarun sylissä tuntui turvalliselta ja hänen käsivartensa olivat vahvat. Silti se oli kiusallista...En uskaltanut katsoa häntä. Hän taisi olla vihainen kun en kertonut totuutta...En ollut sanonut mitään....En edes suudelmankaan jälkeen...Hän halusi varmaan tietää mitä siitä ajattelin. Tai siis...Totta kai hän halusi. Minä ääliö vain olen hiljaa...nyt hän varmaan luulee, että inhoan häntä enkä pitänyt suudelmasta...Suljin silmäni tiukasti halveksien pelkuruuttani. Oikeastaan olin aivan sekaisin tunteistani. Mitä pitäisi tuntea Sesshoomarua kohtaan? Entä mitä suudelmasta pitäisi ajatella? Mitä pitäisi tuntea itseäni kohtaan? Miten minun pitäisi suhtautua sisälläni olevaan pahuuteen ja ystäviini. Pitäisikö kertoa...vai ei? Sesshoomaru oli toisaalta kehottanut minua kertomaan...hänkin oli ihmetellyt valehteluani...valehtelua...Miksi tein kaikesta niin hankalaa? Mutta kun elämäni oli hankalaa...ja tulisi olemaan vastedes....jos minulla edes elämää enää oli. Olen vain joku kamala hirviö....voisin tappaa ystäväni millä hetkellä hyvänsä....ja hekö eivät pelkäisi minua? Mitä järkeä oli kertoa? Eihän se minua auttanut? Minä kuolisin...

     Ajatteleminen teki minut pelokkaaksi. Se ei tuntunut vievän mihinkään...päinvastoin. Se pahensi oloani. Tuntui, kuin olisin yhtä haavoittuvainen kuin ohut paperi. Ohut paperi, joka ei osannut tehdä vastarintaa kovalle tuulelle...

 

 

Saavuimme Kaeden talon luo. Sesshoomaru tunsi minun vapisevan. Hän laski minut maahan rauhallisesti. Katsoin häntä ja koko matkan olin pidätellyt sitä kaikkea...

”Sesshoomaru...”  

”Hm?”

Nojasin häneen ja vapisin. ”Auta...en tiedä mitä...teen....” Hän kietoi kätensä ympärilleni.

” Tiedät sen kyllä...” Katsoin häntä ylös silmiin. Hän siveli hiuksiani.

 ” Keksit sen kyllä...kunhan muistat ettet ole yksin”  ” Minä kerron heille...”, sanoin.

” Totuuden.”  Puristin Sesshoomarn vaatteita otteessani. Miksi en olisi saanut olla siinä ikuisesti...? ” Minun sisälläni on Kuukivi...ja sen sisällä on yookai....”, paljastin. Mies säpsähti ja katsoi minua. Hänen silmissään oli huolta...ja pelkoa. Nyt ymmärsin...Hän välitti minusta paljon...” Minä...kuolen pian...”, olisin halunnut sanoa...mutta en pystynyt. Hän olisi murtunut....hän olisi....

Sango kantoi likavettä heittääkseen sen ulos ovelta. Hän huomasi liikettä ovensuulta ja pudotti pesusoikon jalkoihinsa. ” Se on Salla!” Minä ja Sesshoomaru säpsähdimme. Kuului töminää ja Kooga, Miroku lapsineen sekä shippoo tulivat ovelle. ” Sesshoomaru? Missä Inuyasha on?”, Miroku ihmetteli. ” Miksi Salla halaa häntä?”, Shippoo tuumasi. ” Salla!” Kooga änkesi muiden välistä ulos sateeseen. Hän juoksi minua kohti helpottuneena. Sesshoomaru päästi minusta irti. Juoksin halaamaa Koogaa, joka pyöräytti minut ympäri hymyillen.

” Olet kunnossa! Et arvaa kuinka hirveää oli vain odotaa...luulin että sinulle sattui jotakin...” Pudistin päätäni. ”Ei...Sesshoomaru auttoi minua...” Kooga nosti  katsettaan ja näki taaempana seisovan Sesshoomarun. Sesshoomaru katsoi häntä tuimasti kulmien alta...

” Kylläpäs Sallaa halaillaan...”, Shippoo totesi. ” Ei hän minua ole halannut”, Miroku täsmensi. Sango huokaisi. ” Eikä tule halaamaankaan senkin naistenmies.”

      Rin ja Kaede kävelivät eteisen ohi. ” Huhuh, mikä ruuhka tuolla ovella on. Mitäs he oikein ihmettelevät”, Kaede päivitteli. Sango huomasi heidät. ” Salla palasi Sesshoomarun kanssa.” Rinin kasvot ojentautuiva hymyyn ja hän juoksi sateeseen. Hän juoksi minun ja Koogan ohitse Sesshoomarun syliin. Katsoin heitä. Sesshoomaru nosti tytön ilmaan hymyillen ja Rin nauroi. ”Tulkaa sisälle ennen kuin vilustutte!”, Sango kehotti. Kooga otto kiinni kädestäni.

” Tule, tai olet kohta taas sairas.” Sesshoomaru loi minuun katseen. ” Odota...tulen kohta.” Kooga päästi vastahakoisesti irti ja jäi katsomaan kun menin Sesshomarun luo.

     ” Salla!”, Rin huudahti ja hyppäsi halaamaan minua. ” Rin, ota vähän rauhallisemmin...”, Sesshoomaru sanoi. Rutistin Riniä ja hymyilin Sesshoomarulle. Hänen katseessaan oli vielä huolta.

” Minulla ei ole hätää...ystäväni keksivät varmasti jotakin...”, sanoin rauhoittaakseni häntä. Sesshoomaru huokaisi. ” Kerrothan sitten minulle sitten...mitä aiot?” Rin katsoi meitä merkillinen ilme naamallaan. ”Minä...haluan suojella...” Rin tirskahti ja laittoi käden suulleen. ” ...sinua”, Sesshoomaru lopetti lauseen hieman vaivaantuneen näköisenä. ” Eh?” Punastuin ja menin hämilleni kun Rinkin oli siinä.” Sesshoomarun kanssa on turvallista...hän osaa suojella...", Rin virnisti. Hymyilin Rinille ja katsoin Sesshoomarua.

” Minä kyllä kerron...” Sesshoomaru silitti Rinin päätä.

” Ole kiltti tyttö.”  ” Kyllä Sesshoomaru-sama!”  Ojensin Rinille käteni.

” Tuota...Kiitos...Sesshoomaru...”, sanoin vielä vähän hymyillen.

” Mennään sisälle. Kohta vilustut”, sanoin Rinille. Sesshoomaru liikahti levottomasti. Hän ei halunnut tytön vielä menevän. Käännyimme kohti ovea,mutta vilkaisin vielä Sesshoomarua. Hän katsoi silmiini. Hän olisi halunnut pitää minut luonaan...Olisin halunnut kertoa hänelle täyden totuuden...Mutta aina ei saanut mitä halusi...joskus se oli väärin...joskus taas oikein.

    Sisälle tullessani sain joukon halauksia ja toruja. Olin hämilläni kun he olivat olleet suuresti huolissaan puolestani. Vain minunko vuokseni he olivat pelänneet koko ajan? ” Sinun on mentävä kylpyyn, jotta lämpenet”, Sango vaati. ” Rin voit mennä mukaan kun kastelit itsesi.”  ”Anteeksi...olin vain niin iloinen nähdessäni Sesshoomarun.” Sango vilkaisi minua.

” Mutta missä Inujyasha on? Miksi olit vanhemman veljen kanssa?” Emmin vaivautuneena. En ollut vielä valmis kertomaan mitä olin yrittänyt tehdä...ja totuuden kertominen alkoi taas pelottaa.

” Sango, hän on varmaan liian väsynyt kertoakseen”, Kooga selitti ja katsoin häntä kiitollisena. Sango pyysi anteeksi ja lähti kohti kylpyhuonetta. ” Valmistan kylvyn sinulle ja rinille”, hän sanoi. Katsoin hänen peräänsä. ” Sango...?” Kooga laittoi käden olalleni ja hymyili.

” Älä huoli. Hän oli vain kovin huolissaan sinusta.” ” Niinkö? Voi miksi te kaikki...” ” Ai miksikö? Salla...Totta kai me olemme sinusta huolissamme!”, Miroku jatkoi. Shina ja Nori katsoivat minua hymyillen. Kyykistyin heidän eteensä ja pörrötin heidän hiuksiaan. He naurahtivat. ” Kiva että palasit!”

    Sango avasi kylpyhuoneen oven hiljaa. Sango ei voinut olla unohtamatta Sallan käytöstä aiemmin. Hän oli huolissaan, sillä Sallan käytös oli muuttunut sen jälkeen kun hän oli ollut lähteillä Koogan kanssa. Jotenkin Salla tuntui piilottelevan jotakin Koogan kanssa. Kaiken lisäksi Salla oli muuttanut vitivalkoiseksi Kaeden kertoessa Kuukivestä.

    Shippoo pujahti Sangon jalkoihin ja istuutui kylpyhuoneessa olevan jakkaran päälle. Sango katsoi häntä vaisusti. ” Olet huolissasi Sallasta eikö?” Sango nyökkäisi. ” Se vain...Oli kamalaa kun hän vain katosi...juuri tänään. Pelkäsin, että historia toistaisi itseään. En ole ikinä päässyt yli tästä päivästä...” ” Ei kukaan meistä ole...Eritoten Inuyasha”, Shippoo jatkoi. ” Salla on ystävämme enkä halua sen tapahtuvan uudestaan...” Sango kaatoi vettä puiseen ammeeseen ja hänen silmänsä vetistyivät. ” Kagome oli paras ystäväni...Siitä on jo muutama vuosi, mutta silti...” Shippoo hyppäsi alas jakkaralta ja kosketti Sangon kättä. ” Pelkäsin niin kamalasti, että Sallalle kävisi samoin kuin Kagomelle...ehkä se kuulostaa ihan hupsulta, mutta..”

” Mutta hän tuli takaisin. Ei siis hätää. Toisaalta hän kyllä salaa jotakin.” Shippoo huokaisi ja laittoi kädet puuskaan. ” Salla on ollut hyvin surullinen viime aikoina. Pitäisikö sinun puhua hänelle? Tytöt yleensä ymmärtävät toisiaan hyvin. Olette ystäviä, joten hän kertoo varmasti mikä hänen mieltään painaa”, Shippoo sanoi rohkaisevasti. Sango nyökkäsi. ” Haluaisin käydä Kagomen haudalla...En ole kyennyt siihen aikaisemmin...” ” Me tulemme mukaan”, Shippoo lupasi. ” Sitä paitsi, siitä pitäisi varmaankin kertoa Sallalle.” ” Ei tarvitse”, Kaede sanoi. Sango ja Shippoo tuijottivat häntä yllättyneenä. ” Satuin kertomaan Sallalle aiemmin, että Kagome menehtyi.” Hän lisäsi kylpyveteen pari hyväntuoksuista yrttiä. ” Mutta en miten hän kuoli. Kehotin häntä kysymään lisää Inuyashalta.” ” En ole varma pystyykö hän. Inuyasha ei ole vieläkään päässyt siitä yli. Hän on nytkin varmasti ihan maassa...”, Sango selitti. ” Niin...viime vuonnakin hän oli puhumatta ainakin viikon tähän aikaan”, Shippoo lisäsi. ” Olette oikeassa...Mutta toivonkin, että Salla saisi hänet unohtamaan menneet. Tytöllä on häneen vahva vaikutus, sen olen huomannut.”

    Kylpyvesi oli kuumaa, mutta totuin siihen äkkiä. Amme oli puinen ja pyöreä. Sen reunoilla oli muutama astia täynnä yrttejä. Istuin hiljaa katsellen nousevia höyrypilviä. Minua ihmetytti...Miksi kaikki olivat olleet niin apeita ja hiljaisia tuloni jälkeen. Kaikki puhuivat tosi lyhyitä sanoja. Kaiken lisäksi he olivat olleet aivan suunniltaan kun katosin. Mielessäni pyöri edelleen Sesshoomarun sanat...Halusin kertoa totuuden...Mutta...Se oli vaikeaa...” Mitä minä teen?”

” Mitä sinun pitäisi tehdä?”, Rin sanoi ilmestyttyään pesuhuoneeseen. Katsahdin häneen.   ” Ai niin sinäkin tulet kylpyyn. Anteeksi, unohdin.” Rin istui viereeni. ” Kuule Salla...” Vilkaisin tyttöä. ” Haluatko kuulla tarinan?” Nyökkäsin ilahtuneena. Ehkä se saisi ajatukseni muualle.

” Olipa kerran lintu, joka ei osannut lentää. Sillä oli siivet kuten muillakin linnuilla, mutta se pelkäsi. Pelkäsi, että putoaisi. Joka aamu se jäi yksin oksalle katsomaan kun muut lensivät korkeuksiin. Se oli surullinen. Sitä koski kamalasti eikä se uskaltanut kertoa pelostaan muille. Eräänä aamuna eräs kotka ei lentänytkään muiden mukaan vaan jäi surullisen linnun luo. Se kysyi mikä pikkulintua vaivasi. Lintu ei vastannut, koska pelkäsi. Kotka sanoi ettei salailu auttanut. ” Haluan auttaa sinua”, se sanoi. Pikkulintu empi mutta kertoi lopulta, ettei osannut lentää. Kotka lupasi opettaa sitä mielellään. Lopulta pikkulintu oppikin, mutta se oli oppinut myös muutakin tärkeää. Suru ja kipu ei ole luotu kellekään yksin kannettavaksi. Ne täytyy jakaa toisten kanssa. Silloin pelko ei ole niin suuri. Kenenkään ei tarvitse pelätä niin kauan kuin on ystäviä, jotka välittävät ja auttavat sinua kantamaan taakkasi. Tämän viimein opittuaan lintu eli onnellisempana ja sen elämä oli taas vähän rikkaampi.”

Rin lopetti tarinansa. Katsoin häntä hämmentyneenä ja uskomatta mitä olin juuri kuullut.

” Joksus on vain parempi jos kertoo huolensa muille”, Rin täsmensi ja hymyili minulle.

Rin oli oikeassa...Ymmärsin sen nyt. Samaa oli Sesshoomaru yrittänyt minulle sanoa koko ajan...Miksi pelkäsin niin paljon totuuden kertomista? Se vain helpottaisi...saisin jakaa murheeni...eivätkä he minua inhoaisi...Ei Sesshoomarukaan inhonnut vaikka tiesi...Eikä Kooga...

Minua alkoi kaduttamaan kaikki valehteluni ja päätin...nyt lopullisesti, että kerron! Minun oli oltava rehellinen...ja luottaa ystäviini!

” Voi Rin!”, sanoin ja halasin häntä. ” Lupaatko kertoa meille?” Nyökkäsin ja pari ilon kyyneltä tipahti veteen luoden pieniä aaltoja. ” Kiitos Rin...olet uskomaton...noin pieneksi tytöksi...” Rin hymyili nyt leveämmin. ” Haluaisitko olla pikkusiskoni?” Rin katsoi minua ensin ihmeissään ja virnisti sitten innoissaan. Hän melkein huusi kyllä ja roiskutti vettä naamalleni nauraen. Roiskutin takaisin. Pian me olimme nauraneet ja roiskineet niin paljon, että puolet ammeen vedestä oli roiskunut lattialle. Minä nauroin...nauroin pitkästä aikaa!

jatkuu...!

 

 

 

 

 

 


( Päivitetty: 21.04.2013 17:45 )

 - Ichigo95 | Kommentit (6)Kommentoi


 

 

Inuyasha world
©2017 Inuyasha fanisivut - suntuubi.com